|
Riimukivet, osa 2
Mytologiasta sekä kylmän ja pimeän pohjolan ankarasta luonnosta kiviin tiivistynyt voima voi valaista meidän ymmärrystämme. Kiviä pyöritellessämme ja käännellessämme pitelemme käsissämme sananmukaisesti mahtavan perimätiedon ydintä.
Aikoinaan riimujen tulkinta kuului vain samaaneille, mutta nykyään kuka tahansa voi yrittää selvittää kivien viestiä. Sana "riimu" tarkoittaa sekä salaisuutta että kuiskausta. Riimujen merkitykset ovat siirtyneet sukupolvelta toisella kansantarinoiden tapaan.
Tavallisimmin puhuttaessa riimuista tarkoitetaan vanhimpia eli germaanisia riimuja. Riimuja on kaksikymmentäneljä, ja ne jaetaan kolmeen kahdeksan riimun sarjaan. Jokaisella riimulla on perimätiedon mukaan yksilöllinen ominaisuus ja kullakin sarjalla oma merkityksensä.Ensimmäinen kahdeksan riimun ryhmä on saanut nimensä hedelmällisyyden jumalalta Frejltä.
|