
Vuoden yrittäjät Äetsässä
Äetsän Yrittäjät on palkinnut vuoden 2008 yrittäjinä yrityksensä 75-vuotisjuhlavuotta puurtavat Keikyän Kivi Oy:n Seija ja Keijo Vierimaan. Pitkä historia ei ole yrittäjiä kangistanut eikä liikettä hidastanut. Kehitystyö on ollut jatkuvaa niin tuotteiden kuin liiketoiminnan muun kehittämisen parissa. Ja kuten yleensä työ on tekijäänsä kiittänyt. Toiminta on heidän yrittäjäuransa aikana monipuolistunut ja laajentunut. He hakevat ennakkoluulottomasti yhteistyötä muiden, eri alojenkin yritysten kanssa. Tuotevalikoima on kasvanut ja yritys on perustanut myymälöitä vähittäismyynnin vahvistamiseksi.
Kaikesta tekemisestä paistaa vahva ote ja selkeä näkemys halutusta tulevaisuudesta. Sellaista toimintaa on ilo seurata ja helppo palkita. Yrittäjäyhdistyksen hallitus onkin yksimielinen päätöksessään palkita Vierimaat.
18.10.2008
Jukka Pusa
Äetsän Yrittäjät ry puheenjohtaja
|