|
Kalliomaalaustaulut
Kalliomaalaukset ovat meille muinaisuudesta kantautuvia viestejä. Ne kuvastavat aikalaistensa käsityksiä ja uskomuksia maailmasta, suhtautumista ympäröivään luontoon ja koko maailmankaikkeuteen. Pääosa kalliomaalauksista on tehty noin 3000 - 100 ennen ajanlaskumme alkua. Kalliomaalaukset yhdistetään kivikauden loppupuolen ja pronssikauden pyyntikulttuuriin. Toistuvimpia aiheita ovat hirvi- ja ihmishahmot.
Löydetyt kalliomaalaukset ovat vesireittien varressa, usein tuulelta suojaisissa väylissä. Kuvat on maalattu usein kallioiden etelä- tai länsiseinämiin, eli ne sijaitsevat kallioiden auringonpuoleisilla sivuilla, siis laskevan auringon kajossa. Sijaintinsa vuoksi monet maalaukset on nähtävissä vain järveltä.
Taulujen kuvat (4 erilaista) ovat todellisia Suomen kallioihin piirrettyjä maalauksia ikuistettuna Suomen kallioperästä louhittuun kiveen.
|